Kiitos Intia, olin niin valmis lähtemään, että minkäänlaisia haikeita ajatuksia ei loppuvaiheessa mieleeni tullut. Lähes kaksi vuotta oli todellakin riittävästi minulle. Yksi vuosi olisi ollut liian vähän, sillä ensimmäinen vuosi meni tyystin kulttuurishokin uhrina. Toisen vuoden voin sanoa jopa viihtyneeni, en loistavasti, mutta suhteellisen hyvin. Jos jossitellaan, niin kolmas vuosi olisi varmaan ollut aivan loistava ja olisin pitkän vastaan hangoittelun jälkeen hurahtanut täysin Intiaan. No, sitä jaksoa ei koskaan tulla näkemään.

En tule kaipaamaan ruuhkia, autossa tuntitolkulla istumista, ruokamyrkytyksiä, hikisiä öitä ja vielä hikisempiä päiviä, likaa, jätekasoja, luudalla huiskivaa maidia, hielle haisevaa autonkuljettajaa, kerjäläisiä auton ikkunan takana, pilaantuneita ruokia, kulkukoiria, rasismia, myöhästelyä, katteettomia lupauksia, lasten koulun johtoporrasta, meidän Intian liian pientä ja epäkäytännöllistä asuntoa, sähkökatkoksia, surkeaakin surkeampaa intialaista laatua, vesikatkoksia, hiustenlähtöä aiheuttavaa liikaa myrkkyjä sisältävää vettä...

Tulen kaipaamaan niitä hetkiä istuessani seuraamassa Prinsessan ratsastustunteja maneesin reunalla, mangoja, maistuvia viinirypäleitä, bollywoodleffoja, expatelämän etuja, matkoja eksoottisiin maihin, muutamia uusia ystäviä, hauskoja hetkiä Tracyn kanssa, tandooriruokaa...

Mitäs sitten jään harmittelemaan? Moniakin asioita. Esimerkiksi sitä, että luovutin liian äkkiä kun huomasin miten erilainen yhteisö siellä oli vrt. Suzhou. Sitä, että riipuin ja roikuin liian pitkään muistoissani Suzhoussa. Sitä, että emme vaihtaneet asuntoa ja asuinaluetta heti kättelyssä. Asuimme täysin kaupungin väärällä laidalla ja erityisesti vääränlaisessa asunnossa (asunnolla on valtava merkitys viihtymisen kannalta). Petyin myös itseeni kun en sopeutunutkaan Intiaan, vaikka sinne niin innokkaasti menin.

Odotan kuitenkin mahdollista hiihtolomaa Intiassa. Tulee olemaan mielenkiintoista, millaisin silmin sitä maata sitten katson. Loma kun on aina loma. Niin kuin olen monesti sanonut, Intia on ihan eri paikka lomailijoille kuin siellä asuville ja KAIKKI meillä käyneet vieraat (ruuhka ei ollut suuren suuri) ovat tykänneet Intiasta valtavasti.

Mitenkäs lapset? Lähdön lähestyessä kyyneleitä riitti. Haikeita jäähyväisiä jätettiin kavereille, pidettiin viimeisiä playdeittejä ja vaihdeltiin sähköpostiosoitteita. Lapsille nämä muutot ja eronhetket ovat aina rankkoja. Mutta silti he odottivat innoissaan Suomeen muuttoa.

Olihan se Intia Kokemus isolla Koolla. Mutta täytyy sanoa, että kotona on ihan parasta, minusta ei vaan ole kehitysmaaihmiseksi. Vaikka täällä kotona lämpömittari jääkin alle 20 asteen, ulkona välillä ropisee sade, niin silti tunnen nyt olevani vihdoinkin oikeassa paikassa. Kuusi vuotta oli pitkä aika.

Onhän tämä arki täällä vielä tällaista lomalaisen arkea eli lapset nukkuvat pitkään ja äippä heräilee kuuden kieppeillä. Pihahommia riittää, samoin hyttysiä.

Rutiineja ja aikatauluja ei ole, paitsi pikkuhiljaa kun Keskimmäinen ja Prinsessa ovat aloittaneet harrastamisen jalkapalloa potkien. Äiti saakin kuskata heitä kolmena iltana ympäri pitäjää. Onneksi varsinkin Prinsessa on ihan yltiösosiaalinen tyyppi ja saa ystäviä hetkessä, pallokentältä poistuessa kertoi jo saaneensa monta uutta ystävää ;). Keskimmäinen taas lämpenee hitaammin mutta toivottavasti pääsee pian jengiin mukaan. Ja Prinsessa pääsi jatkamaan ratsastusharrastustaankin ihanan naapurintytön ohjauksessa. Syksyksi pitääkin hankkia sitten paikka ryhmätunneille.

Ruokakaupoissa valtavat valikoimat saa edelleen aikaan valinnanvaikeuden ja hinnat kauhistelua. Auton tankkaus saa myös sydämen tykyttämään, 90 euroa tankillisesta on aika hurja summa.

Joulukoristeet olen nyt saanut pakattua pois silmistä, kukkapenkkejä on läpikäymättä enää yksi ja Kukkivalle Kunnaalle on jälleen kerran kärrätty euro jos toinenkin.

Muutamia ystäviä olen jo ehtinyt näkemään, osittainen kaapissa olo vielä jatkuu. Puhelimessa ei juuri ole ollut aikaa istua. Mummolassakin on ehditty pistäytymään ja yli kolmen tunnin ajomatka ei tuntunut missään. Pikemminkin oli suuri nautinto ajaa ITSE. Samoin suurta nautintoa tuottaa se, että kukaan toinen ei huushollaa mun kodissani, imuroin (en huiski luudalla) silloin kun haluan, pyyhin pölyt KUNNOLLA (nostan jopa tasoilla olevia esineitä) ja niin edelleen.

Mutta yhä odottelen sitä aamua kun ilma on tarpeeksi lämmin siihen, että voin istahtaa terassin tuoliin aamukahvin kanssa lukemaan Kalevaa. Siihen ei vielä ole ollut mahdollisuutta vai olenkohan vain liian kranttu? Olihan tänä aamunakin mittari sentään kympissä kun kahviani hörpin ja Kalevaa luin, sisätiloissa.

Että näin. Mietin blogini kohtaloa, sillä nyt kun olemme Suomessa, en halua kirjoittaa yleisesti avoimessa blogissa mitään sen henkilökohtaisempaa.

Toisaalta haluaisin jatkaa ja pitää blogia omana terapeuttisena päiväkirjana varsinkin, jos/kun tulen elämään yksinhuoltajan elämää etäsuhteessa ensi talven. Varmaankin tarvitsisin purkautumispaikan... Muunkin kuin Facebookin ;).

Salasanablogi on siis suunnitteilla. Salasanaa voi pyytää lähettämällä postia ja kertomalla itsestään muutamalla sanasella sähköpostiini kiinanvenetsiassa at gmail piste com. Lähetän sen sitten kun aloitan seuraavan blogini.

Mutta Intian Ihmeitä hiljenee nyt. Kiitos teille kanssakulkijoille mukana elämisestä! Ihanaa kesää kaikille!

Esikoisen kaveripiiri harrastaa välillä intian aksentillapuhumista. He, joilla se on jo hallussa omasta takaa treenaavat muita. Ja poitsuilla on niin hauskaa.

Heidän esikuvansa on R U SS ELL PE tERS   , intialaista syntyperää oleva stand up-koomikko Kanadasta. 

En osaa lisätä tähän vuodatukseen videopätkiä joten klikatkaapa tätä linkkiä.  

Pääsisipä joskus häntä katsomaan!

Vuoden 2006 syksyllä uniformukaartiin liittyi innokas 4-vuotias, oltuaan sitä ennen kiinalaisessa päiväkodissa.

Ja tänään oli sitten viimeinen koulupäivä ulkomailla (ainakin hetkeen) ja viimeinen päivä koulu-uniformu yllä.

Kovasti ovat piltit kasvaneet. Uudet haasteet ja uudet kujeet odottavat.

Tänään koulussa on sitten jätetty taas hyvästejä. Prinsessan läksiäisjuhlissa olinkin mukana ja 2. luokkien ihanat japanilaiset luokkaäidit olivat järjestäneet pienet juhlat, askarrelleet muistokirjasen ja vieläpä hankkineet t-paidan luokkakuvalla.

Voin vain kuvitella miten tunteelliset tokaluokkalaiset tytöt vuodattavat lammikoittain kyyneleitä päivän päätteeksi.

Kaksi vuotta sitten oli äidilläkin tippa linssissä, kun Suzhoun koulun, opettajat ja lasten luokkakaverit hyvästelimme. Nyt ei. Jotain on puuttunut koko ajan nämä 2 vuotta, valitettavasti.

Mutta tärkeintä onkin ollut se, että lapset ovat olleet koulussaan onnellisia ja viihtyneet hyvin!

Ensinnäkin se, että olen epätoivoisesti yrittänyt metsästää ennen lähtöä onnittelukortteja muutamalle pienelle tyttövauvalle sekä poikavauvalle. Poikavauvan kortin suhteen ei ole ollut mitään ongelmia. Toinen toistaan kauniimpia kortteja löytyy jokaisesta korttikaupasta. Mutta. Aika monta kauppaa olen kiertänyt enkä ole tyttövauvoille kortteja saanut ostettua. Niitä ei yksinkertaisesti ole. Ei ne todellakaan ole loppuunmyytyjä vaan niille ei koeta olevan tarvetta. Kukapa nyt sellisesta epäonnesta ketään menisi onnittelemaan... Ei niitä tyttökortteja tosin löytynyt sieltä osanotto-osastoltakaan.

Samaan kategoriaan kuuluu uutinen jonka luin eilisestä Times Of Indiasta. Täastä ihmemaasta löytyy collegeja, joiden pääsykokeissa TYTTÖJEN pitää onnistua erityisen hyvin. Heidän pitää nimittäin saada pääsykokeista korkeammat pistemäärät sisään päästäkseen kuin POIKIEN.

Reilua eikös vain?

Pian on edessä se 16. muutto ja toivon totisesti, että ihan lähivuosina ei muuttoruljanssiin tarvitsi ryhtyä.

Tällä kertaa muuton suunnittelu ja pakkaaminen on sujunut suhteellisen kivuttomasti. Unettomia öitä on luonnollisestikin ollut, mutta niitä nyt tuppaa olemaan aina ennen isoja juttuja. Olimme järjestelleet ja lajitelleet lähtevät tavarat vallan mainiosti. Kaksipäiväiseksi suunniteltu pakkaus kutistui yhteen päivään ihan hyvän suunnittelun takia. Hyvä me, muutoista viisastuu!

Ja toisaalta, tavaraakaan ei ole ihan valtavia määriä vrt. Kiinasta pois muutot.

Muuttofirman pakkaajat ovat olleet oikeita ammattilaisia, PALJON parempia kuin Suomesta tänne muuttaessamme Puljulan muuttofirman pakkaaja. Täällä paperipehmikettä ja kuplamuovia ei säästellä, laatikot ovat täynnä, huonekalutkin on kääritty monenkertaiseen pahviin eikä pelkkään ruskeaan paperiin.

Yhteensä 115 laatikkoa.

Miehelle jää aika kaikuva ja tyhjä asunto; sänky, kirjahylly,ruokapöytä, kirjoituspöytä, tv ja lepakkotuoli, parvekehuonekalut ja grilli. Mutta ei hän kuulemma muuta tarvitsekaan.

Viimeiset 6 yötä lapset saavat nukkua retkiolosuhteissa patjoilla ;).

Mitähän meille oikeasti tarjoillaan ?

You have lived too long in India when …

*You talk about enmity, rather than animosity

*You find it just fine, when someone says IN-tes-tine (rhyming with fine).

*You refuse to eat anything without mango pickle on the side.

*You show up, without apology, for a 9 o'clock meeting at 10:45.

* You know the difference between a googly and a leg break.

*You eschew toilet paper, even when available.

*You know that Big B approves of Little B going out with Ash, while Jaya would prefer he woo Rani.

*You keep the bathroom door closed even when unoccupied.

*You are able to tie a dhoti in ten seconds or less.

*You know the answer to 'Kaun Banega Crorepati?' is probably not you.

*You derisively flick your thumb off your front teeth to let someone know you aren't talking to them.

*You motion for someone to come hither with palm down.

*You impulsively laugh when a Sadarji appears on screen.

*You refer to people from Britain as Britishers, rather than British.

*You say something was 'too good' when it was 'very good.'

*You have tried every flavor of ice candy.

*You suck the insides of a massaged mango out a small incision made at the top of the fruit.

*You call Bombay, Mumbai; Calcutta, Kolkata; Madras, Chennai; and Bangalore, Bangalooroo.

*You know what you 'lakh' is 100,000.

*You feel hot at 40 degrees, not cold (it's centigrade, Baby).

*You tip the scales at less than 100, and it's not because of the weight you've lost (talkin' kilos, Baby).

*You can bangra, garba and dandiya until the sun comes up and the cows come home.

*You know Krack cream is for your soles and not your nose.

*You feel that Rajiv Gandhi is predestined to become PM, just as John Jr. was to become President.

*You prefer Limca over Sprite, Maaza over Fanta, and Thums Up over Pepsi.

*You refer to a mosque as a masjid, and a temple as a mandir.

*You know that in Bharat 'Highly Inflammable' means exactly the same thing as 'Highly Flammable.'

*You feign to reach for a rock to scare off aggressive dogs.

*You have flown on Sahara, Jet, Spice and Kingfisher.

*You know that 'kuch daal mein kala hai' when you're offered a free taxi ride.

*You have held hands with a friend of the same sex without getting the heebie jeebies.

*You know all the titillating details behind the DPS, RK Puram scandal.

*You have ridden in a straw-filled bullock cart with a man whose ear hair can be tied secure beneath his chin.

*You know that Bipasha is a babe and John Abraham is a hunk.

*You always choose the upper berth on the train to avoid having passengers trod on you in the night.

*You complain about the meter being 'fast' in your auto rickshaw.

*You walk away from vendors to coax them into quoting the lowest price.

 
*You have stepped in an elephant pie to avoid being flattened by a Tata truck.

*You can reproduce the inane jingle for Fair and Handsome skin creme.

*You have tried every flavor of Lay's potato chips including Magic Masala, Australian, Latino Salsa, Spanish Tomato Tango, Hot & Sweet Chilli Caribbean, Chaat Street Bindaas Bhel and Golguppa Style.

*You opt for the movie starring King Khan over King Kong.

*You kabadi, kabadi, kabadi in your sleep.

*You have shamelessly relieved yourself on the side of a public building on a well-travelled road.

*You know it's only a matter of time before Salman Khan kills someone, or at least threatens to do so over the phone.

*You have employed a scissors shot in carrom to best the diamond merchant from Surat.

*You know that it's a Hindu in Hindustan that speaks Hindi and not the other way around.

*You can determine whether a person is from Secunderabad or Hyderabad by their accent.

*You whistle the theme to 'Main Hoon Na' while riding a motorbike with five others.

*You know that nine times out of ten your Delhi rickshawala will be from Bihar.

*You have had Corn in a Cup and you want your thunder.

*You know the bewafaa in 'Bewafaa' is Kareena Kapoor, granddaughter of the one and only Raj.

*You have ridden a camel bareback and buck naked through the

Rann of Kutchchh (well, at least in your dreams).

*You know Rani and Baps are from Bengal, Ash is from Mangalore, and Mallika from Haryana.

*You have been to the CID to file an FIR with the KBC-viewing SI who belongs to the BJP.

*You prefer to eat by hand off a banana leaf while sitting cross-legged on the ground.

*You boldly cross the street when traffic is coming from both directions and all places in between.

*You no longer shake or nod your head – you waggle.

*You have had a rainbow of colors hidden behind your ears for weeks after Holi.

 
*You have taken the long way around to avoid walking coming too close a sword-wielding, blue-dyed naked man.

*You stand on your head for twenty minutes every morning.*You have shared a smoke with a Sadhu around a campfire in the Himalayas.

*You say "Double Zero" instead of "Zero zero"

 
*You've stepped off the sidewalk to avoid a wandering cow

*You understand that "cold" means "cool"

*You drink tea with your meals, not soda

*You buy your cigarettes one at a time

*You blow your nose expertly without the aid of a Kleenex

* You see handsoap at a restaurant and think, "man this is upper class."

* You casually wipe the sweat off your face with a dupatta or a handkerchief.

* You start using the word "yaar" as often as califonians use the word, "dude."

* You start expecting guests at any hour of the day.

* You drink at least 2-3 cups of chai a day.

* You wake up at 7:00am on the days that you're sleeping in.

*You can argue over 3 rupees (approx. 5.5 cents US).

* --- ----- and you win.

*You frequently take the public bus - sometimes with
your luggage.

* You can get a Chennai autorickshaw driver to go
somewhere for 10 rupees.

* You carry your luggage on your head.

* You call an elevator a lift, a hot water heater
a geyser (pron. 'geezer'), speed bumps rumblers,
pharmacies medical shoppes, say kindly instead of
please, call waiters boss, all men over age 50
uncle and refer to any non-Indian (including Japanese )
as 'Westerners.'

* You no longer bother to say excuse me.

* You can walk barefoot down a city street without
wincing.

*You can distinguish the spoken sounds and printed
alphabets of Kannada, Tamil, Malayalam and Telegu.

* People express surprise that you don't speak
Hindi.

* You express gratitude for the temperature dropping
to 90 degrees. 

*You stop carrying your antibacterial soap with you
everywhere.

*You can say leave me alone in four languages,
other than English.

* The Hindus only temples don't look twice at you
upon entering.

*Sidewalk hawkers and legless beggars know
instinctively not to bother you.

* you no longer involuntarily exclaim 'oooohhhh'
when the power fails. 

*You view restaurant paper napkins as a source of
free toilet paper.

***

Viela olisi siis opittavaa, mutta enpa taida kaikkea edes haluta oppia. Kahdessa vuodessa olen omaksunut jotain, ainakin jossakin maarin, ja ne loytyvat tummemmalla ;).

Muutenkin hieman haaveilen teettäväni sittenkin meille ulos terassille rottinkipöydän lasikannella ja yksittäisillä tuoleilla. Ne vaan ei ehdi muuttokonttiini. Ehkäpä sitten seuraavaan, tai sitten ei.

Rottinkihuonekaluverstaita täällä riittää. Tässä muutama tuolimalli.

Tänään äippä sitten suuntasi ensin Landmarkiin ja sitten Crosswordiin listan kanssa.

Tässä tämän päivän saalis eli 12 kirjaa, noin 4000rs eli suurinpiirtein 70 euroa. Suomessa olisin saanut ehkäpä kolme kirjaa, maksimissaan kolme ja puoli.

Mikään ei ole sen ihanampaa kuin se, että lapsi lukee paljon. On varsinainen lukutoukka. Ihan kuin äitinsä. Ja isänsä.

Toivottavasti hän sitten pikku hiljaa löytää myös suomalaiset kirjat ja alkaa lukea suomeksikin. Nyt en uskalla pakottaakaan, sillä en halua että hän menettää intonsa lukemiseen. Siksi varaudutaankin valtavalla englanninkielisellä kirjavuorella, kyllä hän varmasti löytää suomenkielisetkin kirjat hyvin pian.

Aikoinaan Esikoinenkin luki paljon, mutta jossakin vaiheessa se tökkäsi ja hän lukee enää vain pakolliset koululukemiset ja vapaa-ajalla vitsikirjoja tai muita huumorikirjoja.

Prinsessa lukee paljon myös; Neiti Etsiviä, heppakirjoja, koirakirjoja, fairy-kirjoja, Horrid Henry-kirjoja ja hän on oikeastaan ainoa lapsista, joka lukee myös suomeksi vanhoja satukirjojaan. Vieläköhän kirjastosta löytäisi hänelle iki-ihanat Jutta-kirjat, Nummelan ponitalli-kirjat, Lotta-kirjat ynnä muut kirjasarjat jotka tuli luettua ammoisina aikoina

Hänellekin on hankittu vuori englanninkielisiä kirjoja tulevaisuuden varalle.

Lukeminen kannattaa aina.

Eilen meidan ovikelloa soitti yksi väestönlaskija. Yritin selitellä, että emme ole intialaisia, mutta se ei auttanut mitään. Eli meidät ulkomaalaisetkin lasketaan mukaan joihinkin taulukoihin.

Vastailin kysymyksiin juoksevasta vedestä, televisiosta, kaasusta, polkupyöristä, koulutuksista, autosta jne. Väestönlaskija kirjasi vastaukseni lomakkeisiin kannadaksi lyijykynalla.

Kuittasin tiedot ja väestönlaskija siirtyi naapurin oven taakse.