Ylistys kiinalaisille ayeille!

Jos joskus heistä olen pahan sanan sanonut perun sen heti, tässä ja nyt. He sentään tekivät niin kuin pyydettiin. Ja meidän ensimmäinen ayihan olikin oikea unelma ja melkein mun ajatuksieni lukija.

Minunhan pitäisi olla kiitollinen siitä, että minulla on kodinhoitoapua ja vieläpä halpaa sellaista. Kaikilla sitä ei ole.
Mutta kun en tällä hetkellä ole tippaakaan kiitollinen.

Ärsyttää tuo Maid nyt sitten ihan kunnolla.

OLISI pitänyt ottaa joku muu kuin kiinalaisella työskennellyt. Sorry vaan. Meidän siisteyskäsitykset kun poikkeavat sekä kiinalaisista että intialaisista, oli sitten kiinalainen asunut ulkomailla ties kuinka kauan.

Ja mä kun ajattelin, että aikaisempi aasialainen työnantaja olisi ollut hyvä juttu, he kun eivät meidän suomalaisten tyyliin ole niitä lepsuimpia. Eli maid ei olisi tottunut vain laiskottelemaan ja sanelemaan. Oletin mitä oletin.

Vaikka olen neuvonut maidin tekemään omalla tavallani mallia näyttämällä, niin eiköhän kohta taas tehdä päin seiniä.

Kylppärit ja lavuaarit ovat todella likaisia, nurkat täynnä villakoiria, astiat likaisia, seinät täynnä sormenjälkiä jne.
Mitä ihmettä teen tuollaisella joka tekee kaiken puoliksi, ei mitään kokonaan ja kunnolla.

En mä tiedä onko hän vain laiska vai tyypillinen intialainen kotiapulainen vai mikä.
Vai tekeytyykö toi nainen niin tyhmäksi, sitä en tiedä. Eräänä päivänä hänellä oli ISO ongelma. Imuri ei toiminut. Madam, I have a problem. Voisihan sitä tietenkin tarkistaa onko johto kunnolla seinässä ennen kuin suurinpiirtein soittaa apumiehiä.

Rouvan työ aika on 9-17.30. Hän tulee puoli kymmenen maissa, syö aamiaista puoli tuntia, työskentelee tai piilottelee josakin päin taloa pari tuntia jalähtee parhaassa tapauksessa ulos lounaalle tunniksi. Kolmen aikaan onkin sitten KAIKKI työt tehty hänen mielestään ja aikaa voi kuluttaa vaikkapa keittiön lattialla istuen.
Mitään ei voi tehdä oma-aloitteisesti luonnollisestikaan.

Mutta ärsyttää, että kaikki päivät menee miettiessä antaako potkut vai ei ja kytätessä miten on siivottu ja siivoamatta jätetty. Help me! Ehkä meidän kemiat vaan ei kohtaa.

Mutta rehelliseksi hän on osoittautunut ainakin tähän asti, joten se olkoon hänelle plussaa.

Huh, sainpahan purkautua. Ehkä se nyt tästä. Ja niin laiskaksi olen itse tottunut, että ilman kotipulaista EN pärjää...

Taitaa siis olla parempi olla hiljaa... Tai siivota enemmän itse.