Kahden viikon paasta aloitan kesaloman!
En muista olenko jo kirjoittanut tanne siita, etta lahden Suomeen ennen lapsia ja miesta. Tulimme siihen tulokseen kulttuurishokin ollessa pahimmillaan. Ja kas, kun sain paatoksen tehtya ja liput varattua, niin elama on alkanut pikku hiljaa kirkastua, Intia ei tunnu niin pahalta paikalta ja en nyt ole taalta kokonaan Suomeen palaamassa.
Monesti olen aikaisemminkin huomannut, etta kun saa sen pahan olon kakaistua ulos, niin jo silla ratkaisee melkein puolet ongelmasta. Yha edelleenkaan en taalla voi sanoa viihtyvani, mutta parhaani yritan.
Olen vahentanyt huomattavasti tvkaistailua ja tietokoneen aarella istumista ja poistunut kotoa useita kertoja viikossa. Vau! Kulttuurikoulutuskin osaltaan ehka helpotti oloani ja ymmarran enemman asioita tasta maasta ja ihmisista.
Lennan Suomeen mutkan kautta ja viivyn viikonlopun yli rakkaiden ystavien luona Munchenissa ja sitten suuntaan kotiin harvoimaan, suursiivoamaan ja kesaan valmistautumaan. Ihanaa, tuskin maltan odottaa!
Mies ja lapset saapuvat sitten levanneen ja energisen aidin luo kolme viikkoa myohemmin.
***
Kesalomasta on pikku hiljaa tulossa melkoinen reissuloma. Olen soitellut viime paivina hieman liian monta ja pitkaa puhelua Finnairille.
Esikoinen lahteen puoleksitoista viikoksi Kiinan aikaisen ystavansa luokse Tanskaan, Keskimmainen lahtee perinteiselle "leirille" Meri-Teijoon ja Prinsessa saa viettaa hieman enemman aikaa Mummolassa (mummo vaan ei sita viela tieda). Itsellani on tiedossa ainakin Madonnan konserttireissu, jonne ajattelin ottaa Prinsessan mukaan tapaamaan hyvaa ystavaansa Saaraa ja sitten on tietenkin tiedossa ne perinteiset sukulointireissut Kainuuseen ja ehkapa Savoon.
Kiiretta pitaa siis.
Missahan valissa sita ehtii rakentamaan, jatekeskuksen, ulkovaraston, tekemaan pihakiveysta, tayttamaan tontilla olevan ison kuopan, kitkemaan rikkaruohoja, istuttelemaan kukkasia, lukemaan valtavasti kirjoja, tapaamaan ystavia ja vielapa nauttimaan kesalomasta???? Alkaiskohan jo stressaamaan?
***
Tama viikko on kulunut taas aivan siivilla. Eilen juhlistimme koululla Prinsessan opettajan syntymapaivia. Samalla muiden aitien kanssa rupatellessa totesimme kovin monen perheen olevan palaamassa kotimaihinsa. Melkoinen kato kay jos heidan tilalleen ei uusia tulokkaita tule. Lama vaikuttaa kovasti myos ulkomaan komennuksiin.
Toinen hieman huolestumista herattava juttu on intialaisten opettajien maara ensi lukuvuonna. Nayttaa nimittain erittain uhkaavalta, etta suurin osa opettajista tulee olemaan intialaisia ilman kansainvalisia tutkintoja. Pitaa nyt vain toivoa, etta omien poikien opettajat olisivat ensi vuonna ulkomaalaisia, silla kaksi vuotta intialaisen opettajan opetuksessa ei ole ihan hyva juttu...
Kouluahan voisi vaihtaa tietenkin, mutta...
Se ainoa toinen varteenotettava vaihtoehto sijaitsee viela kauempana kuin nykyinen koulu. Koulubussi lahtisi klo 06:40.
Ja se koulu on uusi. Ja uudessa koulussa on aina niita uuden koulun kaynnistymisvaikeuksia.
Ja mitahan firma tykkaisi siita, etta he joutuisivat maksamaan 5000 usd building fee eli rehtorin asunnon rakennuskustannuksia huomattavasti Kanadalaista koulua kalliimman lukukausimaksun lisaksi...
Ja onko mitaan jarkea vaihtaa joka vuosi koulua varsinkin kun mitaan todellista syyta ei ole; opetus on ollut hyvaa (ei huippua) ja lapset viihtyvat.
Ei ole.
Kommentit