Esikoinen siirtyy yläasteen eli Middle school´in puolelle. Muutos tulee luonnollisestikin olemaan iso koululaiselle, ihan kuin Suomessakin ala-asteelta yläasteelle siirtyminen.

Koululta oli tullut aika kiva tehtävä sekä Esikoiselle että meille vanhemmille.

24 erilaista kysymystä aiheena "How Well Do You Know Your Middle Schooler?" ja vastaavasti Esikoiselle kysymyslista "How Well Do You Know Your Parent?"

Kysymyksiä parhaasta ystävästä, suurimpiin pelkoihin, perheasioihin, lempinimiin, pettymyksiin, tulevaisuudensuunnitelmiin, lempi tv-ohjelmiin ja ylpeydenaiheisiin etc.

ERITTÄIN mielenkiintoinen ja haastava tehtävä sekä lapselle että vanhemmalle.

Jokaisesta oikeasta vastauksesta sai pisteen.

20-24 pistettä toi erinomaisen vanhemman arvosanan, 10-19 pisteen saanut vanhempi voisi hieman petrata ja alle 10 pisteen vanhempi voi sitten miettiä missä on mennyt vikaan.

Meillä koitetaan petrata parhaan mukaan ja olla samaan tapaan ja hieman enemmänkin mukana ja kysellä. Opin monta uutta asiaa Esikoisestani ja hän minusta. Onneksi meillä kuitenkin on keskusteluyhteys ja erimielisyydet jäävät monesti lyhytkestoisiksi. Mutta vuosi sitten olisin taatusti tiennyt paljon enemmän oikeita vastauksia!