Terveisia taas Intiasta!

Palasimme naihin maisemiin sunnuntain vastaisena yona ja nyt arki on akanut lasten koulun myota.

Tunnelmat loppuviikosta meidan perheessa olivat erittain ristiriitaiset. Prinsessa ja keskimmainen uskaltautuivat jo iloitsemaankin Intiaan paluusta kun taas Esikoinen vastusti jyrkasti tulevaa "vankeutta". Monen monituista kertaa sain kuulla pyynnon, ette emme lahtisi...

Taksin kaartaessa kohti lentokenttaa takaosasta kuului epatoivoista nyyhkytysta. Prinsessa suri eroa naapurin Milla-ystavasta ja Millan suru hyvastellessa oli tarttunut haneenkin.

Emme kuitenkaan lahteneet heti kohti Intiaa vaan pysahdyimme pariksi yoksi Helsinkiin ja se olikin oikea valinta. Vietimme perjantain tehden viela viimeisia shoppailuja, syoden hyvaa kiinalaista ( Esikoisen mielesta koko kesaloman parasta ruokaa...) ja ilta vierahtikin Linnanmaella.

Lintsilla Esikoinen ja Prinsessa ottivat rannekkeistaan ilon irti. Kiersivat Kirnut, vuoristoradat, viikinkilaivat jne. Jalleen kerran huomattiin lasten erilaisuus silla Keskimmaista ei saanut mihinkaan hieman hurjempaan laitteeseen. Han viihtyi erittain hyvin moneen kertaan Vekkulassa ja yllatys, yllatys vesivuoristoradassa...

 

***

Tanaan alkoi sitten koulu.

Olimme saaneet sahkopostissa useita ohjeita miten toimitaan ensimmaisena koulupaivana. Olimme varautuneet tayttamalla matkustusselvityksen ja ohjeistin lapsia jonottamaan rauhassa terveystarkastukseen, jonka piti tapahtua ennen koulualueelle menoa.

No, mikaan ei luonnollisestikaan toiminut kuten kirjallisessa suunnitelmassa oli.

Terveystarkastusta EI ollut parkkipaikan ja koulun valissa. Lapset kokoontuivat assemblyyn ja sielta viela luokkahuoneisiinsa ennen terveystarkastusta...

Eli koko idea estaa tartuntoja vesittyi. Ainakin minun mielestani.

Tartunnansaaneet ehtivat moneen otteeseen tartuttaa  ja enpa valitettavasti nahnyt missaan luvattuja desinfiointiaineitakaan. Koulun vessastakin oli kasinestesaippua lopussa ainakin minun kohdaltani... Olin kylla kaikenvaralta antanut lapsille pienet kasidesit taskuihin ja toivottavasti myos niita kayttivat.

Katsotaan mita lapset kertovat kun kotiutuvat.