Niinpä. Kaksi viikkoa ja risat.

Niin se vaan loppu lähestyy. Tunteet läikähtelevät laidasta laitaan ja ensimmäiset itkut on itketty, sillä eihän täältä kaikki luonnollisestikaan haluaisi lähteä. 

Kaverit ovat 8-vuotiaalle yllättävän tärkeitä. Kuusi vuotta sitten Esikoinen oli samanikäinen kuin Prinsessa nyt. Samanlaisia tunnelmia oli silloinkin, tuntematon tulevaisuus pelotti.

Tällä kertaa lähteminen on vaikeaa myös Keskimmäiselle. Hän on solminut niin hyviä ystävyyssuhteita luokkakaverihinsa ja heillä on ollut valtavan hyvä ryhmä. Nyt sitten on jäähyväisten aika.  Esikoinen oli samanikäinen kun lähdimme Kiinasta ja muistan hyvin fiilikset automatkalla Suzhousta Shanghaihin.

Esikoinen osaa nyt ottaa lähtemisen hieman eri tavalla. Hänen silmissään siintää vain skeittiparkki. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että lähteminen on helpointa 14-vuotiaalle. Tai sitten ei. Noista teineistä kun ei aina ota selvää. Itse olen kyllä sitä mieltä, että nyt on viimeinen hetki lähteä tuon teinin kannalta. Onhan ne Suomessa omat haasteensa, mutta niin on täälläkin.

Itse olen lähdössä ihan innoissani. Kuten joku ohjastikin, olen asennoitunut kuten lähtisin uuteen maahan. Kulttuurishokki tulee taatusti jossakin vaiheessa. Ehkäpä sitten kun syksy pimenee, sataa ja on kurjaa. Vai osaisinko ottaa senkin positiivisesti. Sitähän olen kaivannut. Olen kaivannut syksyn lisäksi kevättä, talvea ja suomalaista kesää. Kaikkia neljää ihanan erilaista vuodenaikaa. Jopa niitä lumitöitä.

Välillä tunnen hieman haikeutta, välillä taas olen onnellinen, että tämä on todella ohi. Välillä tunnen jopa raivoa siitä, että olen tuhlannut elämästäni täällä kaksi vuotta. Välillä taas ajattelen, että ei se kolmas vuosi olisi ihan hirveän kamala juttu ollutkaan. Sekopäistä.

Monesti kotiinpalaavat ihmiset puhuvat siihen tyyliin, että sitten Suomessa loppuu kaikki elämän pienet ilot ja ylellisyydet. Onhan se luonnollista, että matkustaminen tulee vähenemään. Ei ehkäpä kolmea uutta eksoottista maata per vuosi. Ei viikottaisia hierontoja ja pedikyyrejä. Ei ravintoladinnereitä useita kertoja viikossa.

Mutta kyllä tilallekin saa niin paljon. Esimerkiksi sitä NORMAALIA elämää. Siitä tulen kyllä nauttimaan täysillä. Ainakin ensimmäiset puoli vuotta. Sitten iskee se totuus, että mitä se elämä ja arki olikaan Suomessa. Siinä vaiheessa varmaan voi puhua jo kulttuurishokistakin.

Tai siitä, että kun kerran on lähtenyt ulkomaille, niin aina tulee kaipaamaan niitä entisten asuinmaiden HYVIÄ puolia, omia erikoisuuksia, expattimaista elämäntyyliä, lähtemistä...

Rakas ystäväni on palaamassa Suomeen samoihin aikoihin ja uskon, että meistä tulee olemaan toisillemme runsaasti tukea ja turvaa Suomeen kotoutuessamme. Onneksi molemmat olemme palaamassa positiivisessa hengessä ja innostuneina.

Minun katseeni on tiiviisti mullassa. Maltankohan odottaa kesäkuun ensimmäisenä aamuna seitsemää pidempään ennen kuin isken sormeni multaan, teen perunamaan, pistän itäneet siemenperunat maahan...

Jaa, että mitäkö mies? No, hänen kuvionsa eivät ole vieläkään selvät. Tulee tai sitten ei tule Suomeen elokuun lopussa. Ihan kiva olisi tietenkin, jos se selviäisi mahdollisimman pian. Voisin asennoitua oikein siihen tulenko olemaan yksinhuoltaja ensi talven vai ei. Kumpikin vaihtoehto on ihan ok minulle. Ainakin tässä vaiheessa. Sitähän minä en todellisuudessa vielä tiedä, mitä elämä eri maissa tulee olemaan, koska se ei ole aikaisemmin ollut meille vaihtoehto, olemme halunneet elää kokonaisena perheenä.

_ _ _

Tällä kertaa ajattelin hoitaa muuttoon valmistautumisen ihan kokemuksen tuomalla tiedolla ja taidolla. Ja olen melkein onnistunutkin.

Viime hetken paniikkia ei ole näkynyt!

Inventaariolistat ovat HYVIN yksityiskohtaiset. Tiedän omistavani mm. 26 t-paitaa, 9 Muumimukia, 650 dvd-elokuvaa, ompelukoneen, saumurin ja 10 erilaista lautapeliä. Koristetyynyliinojen määrää en uskalla jostain syystä kertoa julkisesti ;).

Inventaariosta viisastuneena olen päättänyt, että meille ei osteta enää mustia sukkia. Sattuneesta syystä (koulu-uniformusäädokset) meillä riittää mustia sukkia. Ja valkoisia sukkia, jotka ovat saaneet Intian punaisesta maaperästä punertavan sävyn. Ja tulevaisuudessa löytyy kenkiin muitakin värejä kuin mustaa.

Viikonloput ovat olleet täynnä sleepovereita ja playdeittejä Prinsessalle ja Keskimmäiselle.

Olen jo tehnyt muuttoilmoitukset netissä, hankkinut Keskimmäiselle paikan futisjoukkueessa, etsinyt Prinsessalle ratsastustallia, varaillut hammaslääkäriaikoja...

Ja matkalaukutkin ovat jo levällään ;).