Kiinalaista vuokra-autonkuljettajaa osaan jo lukea kuin avointa kirjaa. Tunnen ne pään raapimiset, haukottelut, suun napsuttelut, huokailut, ja sihinät ja suhinat kuin omat taskuni.

Intialainen elekieli on täysin tuntematonta. En varmaan koskaan totu heidän tapaansa keikuttaa päätä aivan "väärin" meidän nyökätessä. Käsilläkin he tekevät aivan kummallisia liikkeitä.

Jos elekieli on hankalaa, niin on se kielikin. Paikalliset puhuvat englannin lisäksi kannadaa. Mitään muuta ei vielä ole jäänyt mieleen kuin sanan hattu. Se tarkoittaa numero 10:tä. Sillä ei vielä pitkälle pötkitä. Mutta aika kuluu mukavasti bongatessa autonikkunasta mitä hauskemman kuuloisia katujen ja kauppojen nimiä.

Ja se intialaisten englanti...

Kiinalaisillakin on oma aksenttinsa, kun he puhuvat englantia eikä minulla enää ole mitään vaikeuksia ymmärtää. Intialaisten englanti se vasta mielenkiintoista onkin. Ensimmäisinä päivinä en ymmärtänyt kuljettajan puheesta sanaakaan, aivan kuin hän olisi puhunut siansaksaa. Ja se vauhti millä puhutaan, se suorastaan huimaa päätä eikä perässä millään pysy.

Nyt alan pikku hiljaa ymmärtämään, mutta edelleen joudun hokemaan sorry, excuse me, pardon... Kai se kuljettaja pian kuvittelee, että tuo nainen on hieman hidasälyinen.

Ei kai se auta kuin puhua, puhua ja kuunnella...

***

Toivottavasti hieman selvyyttä ja syvyyttä asioihin tuo loppuviikolla järjestettävä kulttuurikoulutus.