Kati oli miettinyt omassa blogissaan kulttuurieroja ja koitanpa tässä itsekin jotain eroavaisuuksia listata. Sekoitan soppaa ja lisään mukaan hieman Kiinaakin.

 

1. Intialainen kulttuuri on hyvin miehinen.

Se tulee mieleen aivan ensimmäisenä. Miehet pyörittää tätä maata täysin ja naiset ovat jossain taustalla. Naista ei edes aina tervehditä vaan tervehdys kohdistetaan miehelle. Kaupoissa suurin osa myyjistä on miehiä ja että se ärsyttää. Minun ei tee mieli sitten yhtään asioida vaateosatolla saati muillakaan osastoilla miesmyyjien kanssa. Olen kai sitten aika ahdasmielinen? Missä ovat naiset? Kotona hellan ja nyrkin välissä kai? Kotiapulaisenakin toimii miehiä enkä sitäkään voi itse sulattaa. Meille ei ainakaan tule miespuolista luudanheiluttajaa. Pysytelkööt miehet ratin ja puutarhaletkun takana!

2. Hajut

Täällä ei todellakaan haittaa jos aamulla laitettu deodorantti pettää ja joudut kulkemaan koko päivän hieltä haisten. Päinvastoin silloin sulaudut entistä paremmin paikalliseen väestöön. Ainakin miehiin. Miehet haisevat väistämättä hieltä ja voimakkaalta sellaiselta. Ja kaupoista ei ole vaikeuksia löytää Axea sitä hajua peittämään. Huh..

3. Madamittelu ja söörittely

Kai he ovat sen oppineet äidinmaidossa. Se tulee nimittäin niin automaattisesti että. Kesken lauseenkin kuski voi heittää sinne väliin madamen ja sirin. Enpä ole Suomessa monesti kuullut rouvittelua enkä varsinkaan Kiinassa.

4. Siis mitkä aikataulut?

Aina, siis AINA, lisää sovittuun aikaan vähintään puoli tuntia. Yleensä kyllä enemmänkin kaksi, tai neljä tai kaksikymmentäneljä.

5. Rehellisyys

Suomalainen luterilainen sinisilmäisyys ja rehellisyys täällä saa sinut tuntemaan itsesi vain typeräksi ja helposti höynäytettäväksi. Tähän kai liittyy intialaisten ja kiinalaisten yhteinen piirre eli he eivät voi sanoa EI. Tai he eivät voi sanoa perimmäistä syytä vaikka siihen ei liittyisikään sanaa ei. He keksivät mitä mielikuvitukselliseimia asioita selvitäkseen tilanteesta menettämättä kasvojaan.

6. Iloisuus

Paikallisen kasvoilla on yleensä iloinen ilme. Ei tällainen suomalainen suupielet alaspäin-tyyli eikä kiinalainen ilmeettömyys. Iloisuuteen voisi lisätä myös sen miten he keskustelevat. He eivät korota ääntään ja huuda kuten kiinalaiset. Siihen onkin ollut totutteleminen kun esim. asuntoagentti ei ollut heti sylki suusta roiskuen huutamassa kun kaikki ei ole sujunut lupausten ja sopimusten mukaan. Ja Kiinassahan monesti ihan normaali keskustelukin käytiin huutamalla ja vihaiseen sävyyn, vaikka asiassa ei mitään syytä siihen ollutkaan.

7. Tuijottaminen

Joo, siitäkään ei olla päästy eroon. Mutta uskokaa pois, Kiinassa tuijotetaan enemmän!

8. Tippaaminen

Kiinassa ei tipattu, eikä luonnollisesti Suomessakaan. Täällä tippiä pyytävät/vaativat kaikki, jotka astuvat ovesta sisään. Ensimmäiselle tipin vaatijalle annoimme 100 rupiaa (suurinpiirtein 1.5euroa), joka on kuulemma aivan liikaa. Siis eihän se ole raha eikä mikään meille, mutta paikalliselle se on isohko raha. Onneksi asuntoagenttimme valaisi paikallista tippikulttuuria ja kertoi 10-20 rupiaa riittävän. Sillä he saavat teebaarista useamman teen. Mutta luonnollisesti he odottavat länsimaalaisilta saavansa enemmän.

9.

Odotan todella sitä kulttuurikoulutusta mikä toivottavasti pian uudelleen järjestetään. Jatkan kun mieleen jotain tulee...