Meillä asustaa sellainen draamakuningatar, että oksat pois. Olen vahvasti tullut siihen tulokseen, että poikalapset ovat paaaaaljon helpompia tapauksia kuin tytöt.

Meillä itketään paljon. Ihan uskomattomista asioista. Ja oikein sellaista dramaattista itkua.

Joku vuosi sitten Prinsessa harrasti äiti-, isä- tai ayi-itkua. Riippuen siitä kuka kohteli häntä hänen mielestään kaltoin. Kun äiti ei ollut paikalla ja isä ei toiminut hänen mieleensä itkettiin äitiä, kun isä oli poissa ja äiti ärsytti itkettiin isää. Jos molemmat vanhemmat olivat paikalla ja jokin ei mennyt mieleen, itkettiin ayia (kotiapulaista). Suomiloman jälkeen saatetiin itkeä mummoa ja ukkia apuun...

Täällä hetkellä itketään Isonallea.

Isonalle tuli taloon hänen 6v. syntymäpäivänä Prinsessan kummeilta ja siitä lähtien se on ollut ykkönen. Hän vie öisin suurimman osan Prinsessan sängystä, mutta eihän Isonallea voi lattialla nukuttaa. Mutta nyt Isonallea on kohdeltu kaltoin jo kaksi kertaa. Sille ei ole ostettu omaa lentopaikkaa, eikä pakattu täyttämään yhtä matkalaukkua vaan se on julmasti pakattu muuttokontteihin.

Tällä hetkellä Isonalle matkustaa muuttokontissa kohti Intiaa. Ja mikä ikävä sitä onkaan. Lähes joka päivä Isonalle muistuu mieleen jossakin vaiheessa...

Ja auta armias jos sille on muuttokontissa tapahtunut jotain... homehtunut tai muuta. Se on sitten kyllä sellainen maailmanloppu että.

Vielä pari viikkoa...