Monesti ennen Intiaan muuttoa kuulin kysymyksiä tyyliin "kuinka voit muuttaa sinne ja kestää sitä köyhyyttä ja likaisuutta?"

Se onkin niin monimutkainen asia, että siihen on vaikea löytää yksiselitteistä vastausta.

Hyvin samanlaistahan se on täällä Intiasssa kuin oli Kiinassakin. Sielläkin oli surkeita majoja ja ökyhuviloita, kerjäläisiä ja uusrikkaita, jätekasoja ja siistejä Sulo-jäteastioita. Elintasoerot ovat valtavat molemmissa maissa.

Ei täällä voi asua jos ottaa sydämen asiakseen kaiken surkeuden. Ja kaikkeen valitettavasti tottuu. Ainakin jollakin tavalla. Lopulta huomaa vain ne räikeimmät jutut. Mutta ei se tarkoita sitä, että ei välittäisi ja että olisi sydämetön ja tunteeton. Totta kai se värähdyttää, kun näkee likaisen, riepuihin puetun lapsen leikkivän vaarallisella paikalla slummin törkyisellä pihalla. Ja mielellään auttaa omien mahdollisuuksiensa mukaan. Mutta en todellakaan menetä yöuniani köyhyyden, likaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden takia.

Onneksi ympärillä ei ole vain sitä surkeutta, vaan sieltä löytää myös kauneutta ja iloa. Iloisia, hymyileviä ihmisiä värikkäissä vaatteissaan, vihreää, kukkia, musiikkia... (Muistuu mieleen kiinalainen massaharmaus, vihaiset naamat ja huutamalla puhuminen, huh. Sitä ei ole ikävä. Miksi minulla on jäänyt tuollainen kuva Kiinasta vaikka sinne kaipaankin?).

Mutta silti, mitä voisin tehdä? Siis muutakin kuin auttaa konkreettisesti osallistumalla vaate- ja rahakeräyksiin, kuten tein Kiinassakin. Tai antamalla pari rahaa kerjäläisille, jotka valitettavasti monestikaan eivät saa itse kuin murto-osan tienaamistaan rovoista. Järjestäytynyttä toimintaa tälläkin, aivan kuten on Kiinassakin. Ja lapsityövoimaa en halua tukea, eli ne taipuisat voimistelijakerjäläistytöt jäävät ilman rahaa.

Yksi auttamismuoto on työllistäminen.

Me työllistämme autonkuljettajan 24/7. Maksamme siis hänelle ylimääräistä siitä, että hän on puhelinsoiton päässä esim. sunnuntaisin.

Me työllistämme maidin. Eilen hän oli ensimmäistä päivää ja oli oikein tehokas. Pisti heti siivousvälineet uusiksi ja hankki pari uutta luutaa.

Lähtiessään hän tuli luokseni, avasi laukkunsa ja näytti ettei sinne ollut eksynyt mitään ylimääräistä. Tunsin oloni hieman hämmentyneeksi, mutta sellainen on täkäläinen tapa. Ja silti varastelu on ISO ongelma. Valehtelun lisäksi.

Eilen ovelle tuli myös kokkiehdokas. Hän oli huomannut/kuullut uuden perheen muuttaneen. Sana kiirii. Palkkasin hänet sitten kolmeksi illaksi viikossa toiveena saada hyvää intialaista ruokaa.

Meillä käy myös puutarhuri. Oikein iloinen veikko, joka tulee aina aamuisin vastaan klo 06:45 kun saattelen lapset bussille. Hän pitää huolen sivupihastamme.

Ei siinä paljon hoitamista ole ;-), kunhan pitää nurmikon hengissä. Mitään kasveja en sinne halua (kasvit tuovat monesti mukanaan skorpionit, kobrat ja russell´s viperit).

Etupihan hoitaa Palmin puutarhurit.

Autonkuljettajan, maidin, puutarhurin ja kokin palkkaaminen ei ole täällä mitenkään erikoista. Toki sen on omalla tavallaan luksusta, mutta pikemminkin se, että et palkkaa ketään herättää negatiivista huomiota. Minusta tuntuu, että hoidamme osuutemme aika hyvin. Ja suurista summista ei kuitenkaan ole kyse.

(Allaspojasta haaveilin silloin Suzhoussa. Meidän pihalle ei omaa allasta valitettavasti mahdu, joten joudun tyytymään klubitalon altaisiin. Vastaan ei vielä vaan ole tullut yhtään sykähdyttävää allaspoikaa. Terveisiä vaan naisille sinne Suzhouhun. Jatkan tutkimuksia.)