sitä aloin miettiä tuossa äsken kirjoittaessani kommenttia erääseen blogiin...

Kyllä elämä ennen ja oma lapsuus oli turvallista aikaa. Ei ollut terroristi-iskuja (paitsi se joka tehtiin syntymäpäivänäni jossakin kaukana, kaukana Saksassa), ei kouluammuskeluja ja jos oli maanjäristyksiä niin ei nekään tuntuneet meillä asti. Media ei ollut samanlainen kuin tänä päivänä, uutisointi ei ollut mässäilyä ja sitä ei tullut 24/7 joka tuutista. Uutiset luettiin päivä, pari jälkikäteen Kainuun Sanomista. Ainoat pelonaiheuttajat olivat sudet ja mustalaiset (heh, mikähän siinäkin oli) ;-)

Omat lapset ovat eläneet läpi monta järkytystä ja heidänkin elämään vaikuttanutta tapahtumaa. Maailmasta on tullut epävarma ja turvaton paikka.

Ensimmäisestä heidän ajanlaskunsa aikana tapahtuneesta eli 9/11 tapahtumasta he eivät onneksi muista mitään. Ovat kuulleet siitä vasta jälkikäteen isompina.

Sitten tuli tsunami. Olimme olleet juuri vähän aikaa ennen sitä lomailemassa Phuketissa. Oli järkyttävää katsoa omaa hotellia ja tuttuja maisemia tsunamin jälkeen televisiosta. Olimme tapahtuman aikaan Suomessa joululomalla ja uutisiahan tuli kaikkialta.

On ollut vakavia tartuntatauteja ympäristössä.

3.1.2008 oli meidän perheen oma järkytys ja siitä toipuminen jatkuu yhä.

Seuraava järkytys tuli Sichuanin maanjäristyksen muodossa. Vaikka emme asuneetkaan järistysalueella niin se vaikutti meihin kaikkii Kiinassa asuviin.

Pojat olivat Suomessa koulussa Kauhajoen tapahtuman aikaan ja se taatusti jätti pelkojälkensä heihin.Onneksi siellä opettajilta löytyi tietotaitoa siitä miten tuollaisia asiota käydään oppilaiden kanssa läpi.

Nyt sitten Mumbain isku. Koulussa harjoitellaan piiloutumista, aseistautuneet vartijat pyörivät joka paikassa, intialaiset opettajat luovat pelkoa kertomalla miten seuraavat iskut suunnataan kaikkiin kansainvälisiin kouluihin jne.

On sanomattakin selvää, että meillä ei katsota lento-onnettomuuksista ja kaappauksista kertovia elokuvia ja uutisetkin niistä sivutetaan nopeasti. Lennämme sen verran paljon, että turha luoda lisäpelkoja.

Milloin tästä maailmasta on tullut näin vaarallinen paikka elää?

Itse en ole yleensä kovin pessimisti ja en maalaile kauhukuvia seinille tai varsinkaan pienille korville. En halua etukäteen pelotella lapsiani vaan haluan, että he tuntevat olonsa mahdollisimman turvallisiksi. Mieluummin olen ajattelematta ja murehtimatta etukäteen mitä mahdollisesti ehkä epätodennäköisesti saattaisi  tapahtua tulevaisuudessa. Joku voisi olla sitä mieltä, että pidän lapset välillä epätodellisessa kuplassa.

Parempi on elää tätä hetkeä ja toivoa, että selviää hengissä siihen asti kuin on tarkoitus.