Tama viikko on opettanut taas muutamia asioita Intiasta ja intialaisista.

Meidan kuskimme on sairastunut. Hanen diagnoosinsa on muuttunut eri tietolahteiden mukaan ruokamyrkytyksesta, aivoinfarktiin tai lopulta sydankohtaukseksi.

Todennakoisesti kohtaus on tapahtunut tiistaina. Mutta intialaiseen tapaan tyonantajalle ei ole tullut mieleenkaan ilmoittaa. Eihan kuski itse sita olisi varmaan voinut tehdakaan mutta ehkapa perhe. Meille asia valkeni vasta kun meille ilmestyi keskiviikkona jalleen varakuski.

Valitettavasti vain meidan ensimmainen reaktiomme oli epausko. Onko han todella sairas vai valehdellaanko meille?

Sairastuminen ajoittui nimittain hieman huonoon ja epauskottavaan hetkeen. Olimme juuri antaneet hanelle muutaman kuukauden palkan lainaa etukateen, han oli ottanut pari paivaa lomaa aloittaakseen remontin jne. Eli olimme luonnollisestikin varmoja, etta nyt meita vedatetaan ja kovaa.

Taallahan on hyvin yleinen tapa ottaa omaa lomaa milloin mistakin syysta, serkun vaimon kummin kaiman hautajaisiin jne. Meidan kuskimme ei ollut tehnyt niin viela kertaakaan ja muutenkin oli osoittautunut naiden 7kk aikana erittain luotettavaksi. Olin ihan varma, etta nyt meni lainarahat ja kuski sen siliantein. Olin todella pettynyt.

Sairastumisesta ja hanen olostaan IntensiveCareUnitissa ovat kertoneet myos varakuski ja muutama muukin perheeseen yhteytta ottanut kuski eli todennakoisesti se on totta. 

Kornilta kuulostaa, mutta toivotaan nyt, etta han todella on sairas ja mutta toivotaan myos suuresti, etta han toipuu. Toipumista toivoo erityisesti sen takia, etta hanella on kaksi pienta lasta ja han on vasta 4-kymppinen.

Sitahan ei tiedan onko hanesta enaa tyoelamaan, sen nakee sitten. Mutta meidan takia ei puolikuntoisena toihin tarvitse palata.

Toipumisia Babulle!

***

Varakuskin kanssa sitten mennaan ja opetellaan nyt sitten siihen tyypilliseen intialaiseen tapaan toimia.

Han on ollut tahan mennessa joka kerta myohassa, han ei tieda paikkoja, han ajaa harhaan vahintaan kaksi kertaa paivassa ja eilenkin jouduin neuvomaan reitteja hieman liian monta kertaa. Hanen ajotyylinsa on levoton, joka kerta vaistamatta tunnen lievaa autopahoinvointia. Hanen englantinsa on lahes ymmartamatonta ja kaiken kukkuraksi han on iltapimeassa ihan sokea.

Etten nyt kuulostaisi aivan kiittamattomalta expatrouvalta, niin olen onnellinen ja tyytyvainen, etta meilla on sentaan varakuski. Muuten olisin taysin jumittunut naiden muurien sisapuolelle.

***

Mutta se viela tahan lopuksi, etta minua arsyttaa suunnattomasti se, etta tassa maassa ei voi olla onnellisesti sinisilmainen ja katsella kaikkea vaaleanpunaisten lasien lapi, vaan taalla joutuu selviytymisen pakosta olemaan aina skeptinen, epailevainen ja keneenkaan ei todellakaan voi luottaa. Etta kuljettajasi sairastuttua ensimmainen ajatus on se, etta onko se totta vai tarua. En tykkaa tasta tyylista.