Perhe jälleen koossa!

Vaikka se oma aika onkin välillä niin ihanaa niin täytyy kyllä todeta, että kolme viikkoa on hieman liian pitkä aika...

Lauantai-iltana kuski oli aiheuttanut ylimääräistä jännitystä ja verenpaineen nousua matkalaisille... Hän oli nimittäin yhtäkkiä kesken työajan ottanut ja hävinnyt. Auto oli seisonut parkkipaikalla, mutta kuskia ei missään.

Onni onnettomuudessa oli se, että Mies oli varautunut valtavaan matkatavaramäärään ja pyytänyt toisen suomalaisen kuljettajan autoineen kuljetusavuksi. Tämä kuski oli valmiina sovittuun aikaan. Meidän kuskimme ei.

Toinen kuskikin soitteli meidän kuskillemme ja he kävivät keskusteluja melkoisen kiihtyneeseen sävyyn, mutta tuloksetta.

No, sopu sijaa antaa (mikäs siinä on matkustaessa matkalaukut syleissä ja kaksi samalla penkillä) ja olivathan he päässeet lentokentälle ennen koneen lähtöä. Ja nyt siis täällä Suomen kamaralla, sehän se tärkeintä on.

Jälkeen päin asiaa pohtiessa mies tuli siihen tulokseen, että hän maksoi palkan liian aikaisin päivällä. Rahat saatuaan kuski ei enää nähnyt mitään syytä kuskailla perhettä sovitusti lentokentälle iltamyöhään. Tästä opimme siis sen, että palkan maksu jätetään AINA sille viimeiselle sekunnille.

Nyt sitten on uuden kuljettajan etsintä edessä vaihteeksi elokuussa. On hieman taas usko ja luotto noihin intialaisiin hukassa valitettavasti. Ja tämäkin episodi sattui juuri sellaiseen saumaan kun olin jo ehtinyt ajatellut muutamia positiivisia ajatuksiakin siitä maasta ja sen kansalaisista. Olisihan se ihan kiva tavata joskus joku rehellinenkin paikallinen ihminen. Läksy on jälleen kerran opittu ja varamme pidämme kunnes meitä taas uudelleen vedätetään.

---

Mutta täällä Suomessa ei kuskeja tarvita. On ihana ajaa itse autolla, välillä nostalgisoida Kuplalla ja kun oikein nautinnollista ajoa haluaa niin sitten vuokra-autolla. Kilometrejä kertyy kesän aikana ihan kiitettävästi.

On ihan kiva hallita itse omaa kotiaan ilman apunaisia, juoda vettä kraanasta ja olla huolestumatta jos suihkussa vahingossa lapset nielaisevatkin vettä, paistaa karjalanpiirakoita uunissa, hikoilla ruohonleikkurin kanssa, katsoa onnellisia lapsiaan, huiskia sääskiä, pelätä kyitä (mutta ei kobria), nauttia vaihtelevasta säästä, laittaa takkaan tulta, katsoa lasten kanssa Pieni talo preerialla tai ostoskanavaa, elää ilman formaliinipallukoita ja muurahaismyrkkyä, viettää ensimmäinen juhannus Suomessa sitten vuoden 2003...

 eli nauttia Suomen suloisesta suvesta.