Viimeistä yksinäistä viikkoa viedään!

Perhe kotiutuu sunnuntaina. Päiviä on jo laskettu puolin ja toisin. Ihan ihanaa saada taas elämään ympärille. Tämä yksin eläminen on vaan aika tylsää. Ei ole sitä kotoista melua ympärillä, kukaan ei kysele mitään, ei tarvitse toimia erotuomarina, kukaan ei sano ´ihan kohta´, saan katsoa telkkarista ihan mitä kanavaa itse tahdon, voin skipata lounaan, korvata illallisen kahvilla.. ja Dallaspullalla...

On minulla onneksi ollut välillä seuraa naapurissa asuvasta suloisesta kummitytöstäni. Eilenkin vietettiin yhdessä mehuhetkeä Suffelin kera ja skypeteltiin Intiaan.

Mutta aika aikaa kutakin. Kaipaan jo ihan oikeasti tuota kaikkea.

Perhe on pärjännyt hyvin. Sitä en koskaan epäillytkään. Onneksi minulla on mies, joka ei epäröi tarttua myös kattilaan ja kauhaan tai imuriin.

Ainoa asia joka on ollut hieman retuperällä minun poissaollessani ovat Prinsessan hiukset. Toki isä osaa harjata hiukset paaaaljon paremmin kuin kovakourainen äiti, mutta siihen se jääkin. Maksimissaan neidon hiukset ovat olleet poninhännällä. Minä sentään hallitsen ihan letittämisenkin ;). Voitte uskoa, että sellainen puolen metrin pituinen hiuksisto ei ole nätti takkuisena, hikisenä ja auki.

Jopa ihmeitä on tapahtunut. Joskus kirjoitinkin, että olen jälleen kerran terästäytynyt lasten suomen tehtävien kanssa. Poissaollessani jopa Esikoinen on tehnyt merkitsemiäni tehtäviä ihan VAPAAEHTOISESTI ja OMA-ALOITTEISESTI. Uskomatonta...

Bangaloressa monsuunikausi on alkanut. He ovat päässeet nauttimaan ihan kunnon vesisateista useita kertoja. Vettä on kuulemma tullut ihan tulvaksi asti. Lämpötila on myös tippunut ja sunnuntaina oli ollut niin kylmää ja pilvistä, että perinteinen sunnuntain uima-altaalla makoilukin oli jäänyt väliin!

Täällä Suomessa taas sää on ollut kyllä erittäin vaihteleva. Monena iltana olen joutunut täyttämään eteisen kukkalaatikoilla hallaa pelätessäni. Tänään sää kuitenkin muistuttaa jo kesää. Mittarissa on 15 astetta ja aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Oli ihan kivaa äsken työnnellä ruohonleikkuria toista tuntia.

Eli jospa se oikea kesä nyt vihdoinkin saapuu. En toki valita viileistäkään keleistä sillä tällä hetkellä olen onnelllinen siitä, että olen Suomessa vaikka taivaalta satais puukkoja!

Intiaan ei ole tippaakaan ikävä. Elättelen kuitenkin toivoa siitä, että elokuuhun mennessä kyllästyn suomalaiseen arkeen ja palaan mielelläni viettämään expatin rouvan elämää. Kun on tottunut syksyllä lähtemään niin sitä automaattisesti alkaa jossakin vaiheessa odottamaan.