Eräänä aamuna Delhissä sukelsimme sumun sekaan ja suuntasimme kohti Agraa ja Taj Mahalia. Hieman pelotti, sillä sumu oli todella sankka ajoittain.
Matka kesti lähes 5 tuntia ja maisemia oli mitä melkoisempia matkan varrella. Suurimmaksi osaksi suurta kurjuutta ja roskakasoja, mutta välillä sumun seasta paljastui pieniä ylläreitäkin.
Autoilu ja matkustajakulttuuri pohjoisessa on paljon villimpää kuin etelässä. Tässä muutama esimerkki.
Kameli kemelikin kadulla käveli...
Lehmänlantakakkaroita kuivumassa eri käyttötarkoituksiin
Pohjoisessa näkyy myös pyöräriksoja kun taas etelässä ne on moottorikäyttöisiä.
Mutta lehmiä ja niiden sukulaisia riitti sinnekin.
Viiden tunnin autossa istumisen jälkeen saavuimme sinne mitä ei voi Intiassa asuessaan jättää näkemättä, aivan kuin Kiinassa ollessa SE nähtävyys on Kiinan muuri.
TAJ MAHAL, olkaa hyvä.
K-A-U-N-I-S!
Ehdottomasti kaiken sen suonenvedon ja puutumisen arvoinen paikka. Näin tammikuussa kannatti tulla Agraan vasta iltapäiväksi, sillä sinäkin aamuna sumu oli peittänyt koko hautamuistomerkin.
Mieletöntä käsityötä.
Kun Taj Mahal oli nähty, suostuimme oppaan pyyntöön lähteä katsomaan marmorikivitehdasta... Ja mehän lähdimme...
Valkoista marmoria, mustaa marmoria ja vihreää marmoria...
Oli ihan viittä vaille, että ostaisin tämän kauniin shakkilaudan. Lähtöhinta oli 23 000 rs, tinkasin sen 12 000rs. mutta sitten tulin järkiini. Onneksi.
Seuraavana päivänä Delhissä lähes samanlaisen shakkilaudan lähtöhinta oli 6500rs.
Kyllä olisi taas turistia Agrassa vedätetty niin maan perusteellisesti.
Kommentit