Kaikista eniten tulen jäämään kaipaamaan Intiasta todella hyviä ja edullisia kirjakauppoja. Näin tekee myös Keskimmäinen. Eilen poitsu kävi läpi kaikki kirjansa, lajitteli ne luettuihin, lukemattomiin ja luettuihin poisannettaviin. Siinä samalla hän kirjoitteli alas aanelosellisen kirjoja joita haluaa vielä hankkia.

Tänään äippä sitten suuntasi ensin Landmarkiin ja sitten Crosswordiin listan kanssa.

Tässä tämän päivän saalis eli 12 kirjaa, noin 4000rs eli suurinpiirtein 70 euroa. Suomessa olisin saanut ehkäpä kolme kirjaa, maksimissaan kolme ja puoli.

1274085829_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mikään ei ole sen ihanampaa kuin se, että lapsi lukee paljon. On varsinainen lukutoukka. Ihan kuin äitinsä. Ja isänsä.

Toivottavasti hän sitten pikku hiljaa löytää myös suomalaiset kirjat ja alkaa lukea suomeksikin. Nyt en uskalla pakottaakaan, sillä en halua että hän menettää intonsa lukemiseen. Siksi varaudutaankin valtavalla englanninkielisellä kirjavuorella, kyllä hän varmasti löytää suomenkielisetkin kirjat hyvin pian.

Aikoinaan Esikoinenkin luki paljon, mutta jossakin vaiheessa se tökkäsi ja hän lukee enää vain pakolliset koululukemiset ja vapaa-ajalla vitsikirjoja tai muita huumorikirjoja.

Prinsessa lukee paljon myös; Neiti Etsiviä, heppakirjoja, koirakirjoja, fairy-kirjoja, Horrid Henry-kirjoja ja hän on oikeastaan ainoa lapsista, joka lukee myös suomeksi vanhoja satukirjojaan. Vieläköhän kirjastosta löytäisi hänelle iki-ihanat Jutta-kirjat, Nummelan ponitalli-kirjat, Lotta-kirjat ynnä muut kirjasarjat jotka tuli luettua ammoisina aikoina

Hänellekin on hankittu vuori englanninkielisiä kirjoja tulevaisuuden varalle.

Lukeminen kannattaa aina.